lauantai 18. tammikuuta 2014

Naisen todellista hemmottelua


Eilinen oli iki-ihana päivä. Aamun hyvän salitreenin jälkeen suuntasin pariksi tunniksi täydelliseen hemmotteluun. Jokaisen naisen pitäisi suoda tämä itselleen edes kerran tai kaksi vuodessa. Takaan, että tuon itselle suodun nautinnon jälkeen jaksaa taas ottaa vastaan elämän tuomat haasteet ja "aitojen ylitykset".

Minun oma hemmotteluhetkeni alkoi aah, niin taivaallisella hoitokäsittelyllä hiuksille. Se oli moniosainen, joka alkoi kosteuttavalla hoidolla ja päättyi rentouttavaan, pitkään päänhierontaan -pään akupisteistä muuten huomasi, miten vaativia lähikuukaudet ovat olleet. Sen jälkeen hiukset laitetiin nätiksi iltaa varten (treffit mieheni kanssa).

Ja sen jälkeen... uskokaa tai älkää, elämäni ensimmäinen kynsihoito. Tähän saakka olen aina itse huoltanut ja lakannut kynteni, mutta pidemmän aikaa olen miettinyt kestolakkausta joka kestäisi siistinä ainakin kaksi tai kolme viikkoa. Pysyvyys on kynsiteknikon mukaan yksilöllistä.






Maarit (Kynsiteknikko SaMa) oli aivan ihastuttava persoona. Juttua ja naurua piisasi. Kiitos vaan kivasta hetkestä, Maarit!

En voi kylliksi kehua Hiusstudio SaMan tunnelmaa ja siellä työskenteleviä ihanaisia naisia.
Siellä irtoaa hetkesi arjesta ja joka kerta olen poistunut erittäin tyytyväisenä lopputulokseen.

Iltapäivä oli jo pitkällä ja ilta pimeni, mutta SaMan naisilla oli edelleen tohina päällä.




Maarit toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi.
Jos olet Lahdessa tai käymässä täällä, varaa aikasi tammikuulla ja käy kokeilemassa 35 € tutustumishintaan!

 Voisin muuten tehdä aiheesta toisenkin postauksen, jossa kertoisin tarkemmin Maaritin palveluista eli kestolakkauksesta ja ihanista manikyyreistä, joihin voi itse valita käsihieronnassa käytettävät luonnonmukaiset kuorintatuotteet.
Ja kuvata tänne näitä omia, ihania kynsiäni. Onko kiinnostusta?











Jokainenhan voi suunnitella hemmotteluhetkensä itse. Siihen voi kuulua vaikka kulmien siistiminen / värjäys ja manikyyri tai vaikka meikki (Maarit on myös meikkaaja/maskeeraaja ja kertoi tekevänsä meikkejä, jos sellaista palvelua halutaan) ja kampaus. Hemmotteluhetkeen voi kuulua mitä vaan!

Kuten kuvasta huomasitte, niin tammikuun aikana tehdyistä varauksista saa alennusta, joten ottakaa hetki itsellenne ja kertokaa SaMan naisille terveiseni.

Erja


2 kommenttia:

  1. Oletpa nättinä Erja ja niin kaunis tuo kampaus! Minäkin olen huono menemään kynsihoitoon, kyllä pitäisi mennä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia! <3 Mene ihmeessä ja ota vähän hemmotteluaikaa itsellesi. Kuiville talvikynsille tekee hyvää, kun oman kynnen päälle tulee vitamiinipitoinen aine ja kynnet saavat olla "suojassa" hetken aikaa. Nämä on ihanat!

      Poista