Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tahko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tahko. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. elokuuta 2014

Kesämökilläni olisi...





Tänä kesänä vapaa-ajan asunnon "kuvitteleminen" on ollut yksi harrastuksistani. Edullinen harrastus kyllä, kun ei mene sen pidemmälle ;)
Tyylisuuntaa mökille ei voi mitenkään rajata, koska sehän riippuu niin paljon ympäristöstä.
Yksi asia on kuitenkin aivan varma. Suuret ikkunat, avattavat ikkunalliset pariovet tai vastaavat on saatava, ehdottomasti. Valo ja luonto, jotka pääsisivät tuolloin mökissä perimmäiseen nurkkaan asti.

Väreissä iskee musta tai tumman harmaa tms. ulkoa ja raikkaan valkoinen sisältä.

Olen saanut tänä kesänä monia inspiraatioita. Niistä täällä, täällä,  täällä ja täällä.


(Kaksi ensimmäistä inspiskuvaa tässä postauksessa ovat täältä. Ja seuraavat kaksi täältä.)

Perjantai ja viikonloppu edessä. Agendalla kampaajaa (todella tarpeeseen :) ja lauantaina vierailu katsomaan 11 viikkoista koiravauvaa. Eli vaarallisilla vesillä... ; D

Kivaa viikonloppua teille jokaiselle.

Erja

torstai 7. elokuuta 2014

Viimeiset hikipisarat rinteille







Tänään on ollut viimeinen kokonainen päivä täällä Tahkolla. Pikkasen haikeat fiilikset viimeisellä lenkillä ja napsin kännykällä muistoksi nämä muutamat kuvat.



 Eikö ole suloinen maitolaituri. Ihana maalaismaisema!

Huomenna pakkaamiset, siivoukset ja asunnon luovutus. Matka jatkuu Kajaaniin ja siellä vastavalmistuneeseen taloon, jossa emme ole vielä koskaan vierailleetkaan.

Palailen langoille Kajaanista (toivottavasti).

Erja



maanantai 4. elokuuta 2014

So happy








Yritän varastoida näitä tunteita, tuoksuja ja fiilistä, jotta voisin palata niihin sitten kun raadollinen arki näyttää sen harmaamman puolensa ja ote  positiivisuudesta ja iloisuudesta meinaa lipsua.

Kuvissa tämän lomani lenkkimaastoja. Tuo "nyppylä" on niin laaja ja siellä paljon polkuja ja "teitä". Tuolla on vain luonnon ääniä, metsää ja niittyjä. Ihana, puhdistava riitti :)

Pehmoisen lämmintä päivää teille kaikille ja kiva kun kävitte <3

Erja

lauantai 2. elokuuta 2014

Laatuaikaa yhdessä











Tervehdys täältä trooppisesta Savosta!
Eilen illalla vietimme laatuaikaa yhdessä golfkentällä. Voi jösses täällä noita maisemia. Vettä ja pieniä saaria joka puolella ja silmänkantamattomiin.
Tänään meillä oli treeneistä välipäivä ja menimme Kuopioon. 
Kuopion tori ja siellä lörtsyt on ilmeisesti aika must juttu kaupungissa poiketessa. Löysimme monta kaunista paikkaa, mutta kyllä oli kiva palata takaisin tänne maalle.

Ja kuuma sää näyttää vaan jatkuvan. Kuten meidän lomakin täällä veden äärellä.
Täydellistä!

Erja






torstai 31. heinäkuuta 2014

Meidän lomakoti












Tämänkertaisen lomakodin ehdoton yksityiskohta on persoonallinen, valaistu sängynpääty.
Tässä pieniä yksityiskohtia viihtyisästä asunnosta parvekkeineen.

On ollut aivan uskomatonta, miten säät ovat suosineet. Ukkos- tai sadekuurot ovat saapuneet päivän treenin jälkeen hetkellisesti ja illalla auringinlaskun aikaan on ollut taas ihana nauttia upeista maisemista ja lataavasta luonnonrauhasta.

Viime yönä oli aikamoista ukkosta ja rankkaa vesisadetta. Ja nyt... jösses mikä huumaava tuoksu!
Olin aamulla kuin imppaava hihhuli ;)
Pitäisi varmaan useammin lähteä luontoon sieltä kaupungin vilinästä.

Mutta nyt alan valmistautua jälleen päivän treeneihin.
Energistä päivää teille jokaiselle ja kiva kun piipahdit täällä.

Erja

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Love Boat











Sunnuntain tunnelmia. Päivä vesillä aidolla soutuveneellä (ilman moottoria). 30 asteen hellettä, joka ei vesillä tuntunut niin paahteiselta kuin maalla.
Ihan aitoa suomalaista leiritulta retkieväineen ja lämpöistä uintivettä (minähän en siis järvissä yleensä, joten historian havinaa ;)

Olen tästä päivästä vähän jotenkin sanaton, mutta muotoilen sen näin.
Aivan järjettömän täydellinen päivä!

Erja

lauantai 26. heinäkuuta 2014

"Laiva" on lastattu ja perillekin päästy




Reilu kaksi viikkoa aktiivilomaa edessä ja Suomen suvesta kun ei koskaan tiedä.... ei tiennyt itkeä vaiko nauraa kun oli auto saatu pakattua.  

Nyt on sitten jääkaappi täytetty, mies lähetetty golf-kierrokselle rentoutumaan ja itse lähden piiitkälle aerobiselle lenkille katselemaan ympäristöä ja katsotaan, jos vielä jaksais tässä helteessä kavuta (laskettelu) rinnettäkin ylös ja alas. 

Ihanaa, helteistä viikonloppua!

Erja