Mikä on se "jokin", jonka avulla pääsee haluamiinsa
tavoitteisiin? Tätä olen pohtinut ja alan uskoa, että halu, intohimo ja into, (miksi sitä nyt haluaakin nimetä) johonkin asiaan tai tekemiseen on avain. Ajatelkaapa esimerkiksi
Rachel Zoe
Hän on rakentanut upean ja monitahoisen yrityksen, pannut itsensä täysillä peliin ja se intohimo siihen mitä tekee, ei jää varmasti kenellekkään epäselväksi.
Yritin miettiä jotain kotimaista esimerkkiä ja mieleeni nousi yllättäen Tiina Jylhä, joka toimii Kauneusklinikka
The Lookin keulakuvana.
Jokainen valitsee oman tyylinsä ja rakentaa brandinsä, mutta asian ydin on SE oma tavoite ja vahva pyrkimys sitä kohti ja työnteko sen eteen.
Edellämainitut on esimerkkejä myös siitä, miten täysipainoisesti täytyy laittaa henkilökohtaisesti oma itsensä likoon ja kestää myös kaikenlaiset julkisuuden kiroukset, sekä negatiiviset puolet. Voi olla, että juuri tuo negatiivinen julkisuus (jota väistämättä tulee, koska kateellisia ja negatiivisia ihmisiä riittää) on se pelotin, jonka vuoksi monet hienot ideat jäävät toteutumatta.
Sellainen pääntyhjennys tällä kertaa.
Se on sitten perjantai ja minulla ainakin on todella "täysi" päivä edessä, joten nyt pitää jatkaa hommia, jottei päivä "lopu kesken" ;)
Ai niin, pakko toivottaa vielä kun voi (ainakin etelä-Suomeen).....
Lämmintä ja aurinkoista päivää kaikille!
-erja-