Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vinkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vinkki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. helmikuuta 2015

Koukussa blogiin







Olen sanaton! Huikaisevan, uskomattoman ja mykistyttävän hienoja kuvia ympäri maailmaa ja lisäksi vielä inspiroivia muoti- ja asukuvia. Niistä on garypeppergirl.com -blogi tehty.

Olen kahlannut blogia ja bongaillut tuttuja paikkoja, joissa on tullut käytyä sekä ihastellut hengästyttävän upeita kuvia.

Ihanaa perjantai! Kohta kone kiinni ja vastapainoksi hääräilyä keittiössä ja viikonloppusiivoiluja. Sitten vielä päivän treeni, jotta voi hyvällä omallatunnolla taikoa perjantain tapakset/viinin pöytään ja rauhoittua vain nauttimaan niistä. Siis perusarkea täällä, mutta mitenkäs siellä?


lauantai 24. tammikuuta 2015

Kameleontti - Nicole Richie




















Nainen isolla N:llä, koska häneltä ei puutu rohkeutta olla oma itsensä ja myös näyttää se ulospäin. Ja kyllä, puhutaan taas hiuksista. Minun lempiaihe :)
Itse en voisi kuvitellakkaan, että löytyisi hiusmalli ja -väri jossa viihtyisin vuodesta toiseen. Aina pitää tapahtua jotain ja varsinkin vuodenaikojen vaihteluiden mukaan. Näin se vaan on.
Mutta palatakseni ihanaiseen Nicoleen, niin hänelle käy kaikki. Pitkät, lyhyet, otsis tai ilman otsista, tummat, vaaleat ja nykyisin myös kaikki "Tikkurilan värikartan värit".
Kampaajani oli pyörtyä, kun kerroin että voisin laittaa myös omaan päähäni violettia tai vaaleanpunaista. Kiitti varmaan luojaansa, kun jatkoin että ei ehkä olisi hyvä valinta työelämää ajatellen ; D


Ajatelkaa miten hiuksilla voi leikitellä ja muuttaa radikaalisti omaa ulkonäköä!
Hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, joten kokeilkaa rohkeasti ja ottakaa riskejä. Pääsette aina takaisin entiseen tai sitten innostutte muutoksista yhä enemmän.








torstai 15. tammikuuta 2015

Kietaisumekko


Todellinen unelmamekko, joka sopii kaikille vartalotyypeille. Monta vuotta vanha kietaisumekkoni on aina vaan ajankohtainen ja sopii moneen eri tilanteeseen. Nyt bongasin kuvassa näkyvän maximallin h&m:n sivulta. 
Ja jos mukavuusvaatteista puhutaan niin kietaisumekko laskeutuvasta kankaasta on juuri sellainen :)

Kivaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua!

tiistai 6. tammikuuta 2015

Mielenkiintoinen vinkki

Pikahuomenet kaikille!

Luin juuri Kalastajan vaimo-blogin kirjoittaja Johannan todella jännän vinkin kookosöljyn käytöstä ja pakko pistää tätä vinkkiä myös eteenpäin.
Ajatus öljyn suuhun laittamisesta tosin näin äkikseltään yököttää (vaikka käytänhän oliiviöjyä koko ajan ruuanlaitossa ;), mutta kaikkeenhan tottuu jos vaikutus on hyvä. Valkoisemmat hampaat, bakteerien poistuminen suusta ja sitä kautta elimistöstä, sekä talvi-ihon kosteuttaminen on kyllä vahva porkkana.

Käykää tekin lukemassa vinkki täältä, kokeilkaa ja kertokaa sitten saamistanne tuloksista.

Kuva Johannan blogista.



Se on taas vaihteeksi arkipäivä. Täytyy olla tarkkana, ettei pyhät ja arjet mene aivan sekaisin :)
Positiivista päivää kaikille!



torstai 4. joulukuuta 2014

JouluBasaari


Mikä aarreaitta paikallisten taiteilijoiden ja käsityöyrittäjien JouluBasaari olikaan. Ja miljöö, joka siis on Lahden (osoite Hämeenkatu 13) vanha kauppahalli, on persoonallisen rustiikkinen ja hyvä tausta tuotteille ja tuotoksille. Todella inspiroiva basaari.
 Paikka on avoinna joulukuun loppuun.

Menyy itsenäisyyspäivä -viikonlopuksi alkaa olla valmiina. Ajattelin hoitaa ruokakauppa keikan tänään pois alta, niin huomenna voi keskittyä siivoamiseen ja ehkäpä ehtis vähän kaupungillekin pongailemaan joululahjoja tai ainakin saamaan niitä varten ideoita.

Ihanaa nähdä aurinkoa!!

torstai 13. marraskuuta 2014

Yllättävä käänne











Turussa vietetty viikonloppuloma sai spontaanin toiminnan tuloksena yllättävän loppuhuipennuksen. Sanoisinko jopa mieltä räjäyttävän tunnepläjäyksen.
Hotellihuoneen ikkunasta ihailin Turun tuomiokirkon jylhää ulkomuotoa ja laukkuja pakatessa huomasin pöydällä sitä koskevan esitteen. Lähtiessämme näimme ihmisiä kuvaamassa kirkkoa ja päätimme toimia kuten ulkomailla ollessamme eli mennä itsekin kurkistamaan sisään upeaan rakennukseen.
Siis... oikeasti!! Omg, olin sanaton ja hengitys ei kulkenut. Mitkä mittasuhteet, maalauksien kauneus, hämärä tunnelma ja onnenkantamoisena mieskuoro, joka harjoitteli laulaen sellaista munkkiluostari musiikkia. Maaginen tunnelma. Olinko Suomessa vai jossakin kauempana euroopassa?

Mukana olleella pikkupokkarilla ei hämärässä kirkossa saanut tämän kummempia kuvia aikaiseksi (pahoittelut siitä), mutta menkää ihmeessä kokemaan tämä paikka jos olette Turun suunnalla.
Museo-osasto jäi etelälehterillä vielä näkemättä ja johonkin konserttiin menen kyllä joskus koska akustiikka tuolla oli sanoinkuvaamaton.

Seuraavaa Turun reissua odotellessa :)



tiistai 11. marraskuuta 2014

Tårget -veit sydämmeni



Edellisessä postauksessa jo kerroin pienestä viikonloppulomastani lempikaupunkiini Turkuun. Kävin siellä kahdessa paikassa, jossa en ole aikaisemmin vieraillut ja jotka tekivät minuun erittäin suuren vaikutuksen. Ensimmäinen on Tårget, jossa söimme illallista. Koska otin täydellisen irtioton ei kamera ollut mukanani, mutta netistä löysin tämän kuvan, josta näkyy hienosti lasilattia ja portaat alakertaan, johon palaan vielä myöhemmin.

Ravintola sijaitsee keskustassa (Linnankatu 3). Tarjoilija, joka palveli meitä illan aikana oli aivan uskomaton. En ole koskaan ennen nähnyt yhtä aurinkoista, innostunutta ja aitoa tarjoilijaa. Sanat eivät riitä kuvaamaan kyseistä nuorta naista. Ruoka oli suussa sulavan hyvää ja suosittelen maistamaan talon punaviiniä, jos siis on punaviinin ystävä. Maistoin sitä ja suosittelen lämpimästi!

Palaan vielä lasilattiaan ja ravintolan alakertaan, jonne kuvassa olevat portaat vievät. Mieheni sattui mainitsemaan tälle ihanalle tarjoilijalle, että olemme paikassa ensimmäistä kertaa. Tarjoilija kysyi, haluaisimmeko käydä alakerrassa katsomassa suomen vanhinta ravintolaa... hän voi esitellä.
Omg... kannattaa käydä. Sitä ei voi oikeastaan sanoin kuvailla. Matkasin ainakin itse siellä jonnekin aikojen taakse.

Kun seuraavan kerran matkustan Turkuun, tiedän minne on pakko päästä syömään ja nauttimaan tuosta viihtyisästä ravintolasta (toivottavasti saamme myös saman tarjoilijan;).

Seuraava mykistyttävä paikka vuorossa "seuraavassa numerossa"- nyt on pakko mennä tukka putkella.

Mielen aurinkoa päiväänne!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Pieni loma




Ihanan rentouttava ja arjesta irroittava viikonloppu alkaa olla loppusuoralla. Olen nukkunut parina yönä paremmin kuin naismuistiin, joten tämä on selkeästi toimiva metodi toteutettavaksi aina aika-ajoin.
Rakastan yöpyä hotellissa ja olla täysin irti arjen raadollisesta, sekä päättymättömästä to do- listasta. Päätin nyt myös ottaa lomaa kaikista sähköisistä laitteista (no, kerran kävin koneella ;). Ja kyllä teki hyvää!

Turku <3! En osaa selittää sitä, mutta tuo kaupunki sulkee minut joka kerran syliinsä ja minulla on siellä äärettömän hyvä olla. Kuvissa näkymiä hotellihuoneen ikkunasta ja huoh noita vanhoja rakennuksia.

Kävin viikonloppuna kolmessa paikassa, joissa en ole ennen vieraillut ja olen vieläkin ihan fiiliksissäni. Mutta palaan noihin kokemuksiin seuraavalla kerralla, koska niissä kannattaa ehdottomasti poiketa, jos Turkussa vierailee.

Rentoa sunnnuntai-iltaa.






maanantai 3. marraskuuta 2014

Isien oma päivä 9.11



Jos mietitte vielä isälle tai isoisälle isäinpäivälahjaa niin lahjakortti amerikkalaiseen parranajoon on takuuvarmasti mieluinen lahja (vink, vink myös joulupukinkonttiin miespuolisille lahjansaajille). Olin työni puolesta seuraamassa kyseistä toimenpidettä ja haastattelin kuvissa näkyvää herrasmiestä parranajon jälkeen. Hän oli niiiin rentoutuneen näköinen ja haukotellen kertoi hoidon olleen todella rentouttava, sekä miellyttävä ja aikoi ehdottomasti tulla uudelleen.

Iloista alkanutta viikkoa!

Erja

lauantai 4. lokakuuta 2014

Kukkia ja sisustusta








Mykistyn joka kerta, kun astun sisään tähän liikkeeseen. Neilikka sijaitsee Lahden ydinkeskustassa, Sokosta vastapäätä Lanun aukiolla. Kannattaa ehdottomasti pyörähtää putiikissa, jos olette kulmilla. 
Liike pursuaa ihania sisustustuotteita sekä kukkia (näin siellä myös suklaata, mikä onkin ihana kukkien kylkiäinen vaikkapa lahjaksi tai tuliaiseksi).

Tällä hetkellä olen heikkona viherkasveihin ja tarjottimiin / laatoihin tms. joille voi koota erilaisia sisustuksen yksityiskohtia.


Syksyistä viikonlopun jatkoa.
Kiva kun pyörähdit täällä.