torstai 16. tammikuuta 2014

Miesten muoti 2014

Katsellessani katumuotisivustoja, kerta toisensa jälkeen tuli ruudulle kuvia miehiä ruutukuosissa.
Eli ilmeisesti tämä on ainakin maailmalla tämän päivän trendi tai ainakin nouseva sellainen.






Lisäksi huomioin, että lahkeiden pituus voi housuissa olla huomiota herättävän lyhyet. Eli ei hätää, jos housut sattuisivat pesussa lyhenemään.

Kuvat lainattu täältä: carolinesmode.com/stockholmstreetstyle

Tällaisella ajatusvirralla aloitettiin tämä perjantai. Tämä päivä on jäätävän jännittävä, kun ratkeaa pari todella tärkeää juttua - huh.

Huomenna on sitten tiedossa jotain aivan ihanaa. Minulla on hemmottelupäivä Hiusstudio SaMassa. Hoitoa ja jotain kivaa hiuksille, sekä käsihoito ja laitetaan kynnet kuntoon. Olen sitä mieltä, että ihmisen tulee keskittyä aina hetkeksi johonkin mistä ITSE nauttii, jotta jaksaisi antaa itsestään taas kaiken arkielämän haasteisiin. Juuri nyt on todella hyvä hetki itsensä hoitamiseen ja hemmottelemiseen, koska takana on jäätävän rankkoja viikkoja ja ympäripyöreitä päiviä.

Nautinnollista viikonlopun alkua teille jokaiselle ihanaiselle lukijalle siellä ruudun toisella puolella.


                                                                                   Erja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti