perjantai 16. maaliskuuta 2012

Esittelyssä Phuket Orchid Resort-hotelli, Thaimaa

Aaah, kun muistelen sitä suloista lämpöä (ja välillä polttavan kuumaa aurinkoa ja hiekkaa ; D)!

Nämä kuvat on hotellin edustalta eli paljon esteettisiä yksityiskohtia ja luulempa, että nuo "pienet talot" liittyvät jotenkin suojelukseen tms. koska sellaisia näkyi paljon hotellien ym. rakennusten edustoilla.









Ruoka hotellissa oli hyvää ja siellä oli tarjolla joka ilta eri teemalla buffee pöytä.

Aurinko laski kuuden jälkeen ja auringonlaskun kauneus siellä on maailmankuulu upeudestaan.
Se oli niiiin maagisen kaunis, että siitä teen aivan erillisen postauksen.


 Keskellä suurta ja moninaista allas aluetta seisoi valtava monumentti, jonka alla oli keittiö ja baari.
Paremmin kuvaa saa varmasti täältä.
Kuvat eivät tässäkään tapauksessa pysty välittämään sitä upeutta ja maagista tunnelmaa, mikä allasalueella oli pimeydessä ja upeiden valaistusten (ja suloisen lämmön) ympäröimänä.




Hotelli oli perushotelli eli ei mitään luksusta, mutta kuten aikaisemmin kerroin, siivous sujui mallikkaasti joka päivä ja henkilökunnalta palvelu sujui ensiluokkaisesti.

Vielä kerran ah ja voi sitä suloista lämpöä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti