maanantai 8. lokakuuta 2012

Erilaisuus ja erikoisuus

Minusta erilaiset persoonat ja ihmiset ovat suuri rikkaus. On hyvin mielenkiintoista, miten kaksi ihmistä voi niin täydellisen eritavalla katsoa ja kokea asioita. Mutta hyvin tärkeää on, että toinen ei pidä omaa katsantokantaansa ns. oikeana tai ainoana tapana ja tuomitse näin ollen toista.
Annetaan siis erilaisuuden näkyä ja kuulua. Nautitaan ihmisten erinäköisyydestä ja siitä johtuen mielenkiintoisesta maailmasta.









Miten eri tavalla noissa kuvissa esiintyvien asujen pukijat ja vaatteiden yhdistelijät tai kenkien suunnittelijat ovat selkeästi halunneet valita oman tiensä ja rikkoa, kyseenalaistaa totuttuja, "perinteisiä" malleja ja tyylejä.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleen tänään, katsellessani kuvia täällä: http://carolinesmode.com/stockholmstreetstyle/

Kivaa syyspäivää teille jokaiselle "erilaiselle" tai "vähemmän erilaiselle" persoonalle ; D
Tehdään tästä hieno päivä!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Korujen koko

Nythän on todella isot korut pinnalla. Oletko sinä isojen, vai pienempien korujen ystävä?







Isoilla koruilla saa todellista eloa aivan yksinkertaisiin t-paitoihin ja muihin eleettömiin asuihin.

Huomenna töiden jälkeen jälleen Tiian käsittelyyn eli kestobigmentointi kulmille jatkuu :)
Tästä projektista voit lukea elämäälahdessa.fi sivustolta.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Kohdevaloa katosta

Todellakin, kuten otsikosta käy ilmi, kattolampun etsintä on nyt agendalla :) Haaveissa olisi löytää suoraviivainen, yksinkertainen, ainakin kolmella tai neljällä spotilla varustettu kattolamppu.
Lamppu tulisi huoneeseen, jolla on "miljoona" eri käyttötarkoitusta ja sinne työtilaan tarvitaan hyvää, mutta oikeanlaista valaistusta.




Ihanaa lauantaipäivää teille jokaiselle :D

torstai 4. lokakuuta 2012

Kaukokaipuu

Tahtoisin lentokentälle, nousta koneeseen ja saapua perille jonnekin, missä näen palmuja ja auringon.
Lämpö hyväilisi ihoa, ei tarvitsisi koko ajan suorittaa ja voisi upottaa jalkansa lämpimään rantahiekkaan.


Nauttia upeasta merinäköalasta. Ja vain olla.....


Yhdessä rakkaan kanssa.


Iloista perjantaita ja viikonlopun alkua teille jokaiselle.





keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Ostoksilla sisustusliikeessä

Että ihminen voi olla innoissaan ja onnessaan pienestäkin asiasta :D Käykää  kurkkaamassa ELÄMÄÄLAHDESSA.FI blogissani, mitä tästä pussista paljastui.


Pahoittelen pimeää eteiskuvaa.... oli pikkasen kiire purkamaan kassin sisältöä ;)

Tänään töiden jälkeen ensimmäinen iltapuvun sovitus.... jännittää. Juttua kyseisestä projektista löydät täältä, klik.
Sovituksen jälkeen treffit päivällisen merkeissä rakkaan ystävän kanssa ja sen jälkeen pitäisi vielä siivota koti. Eli tooodella pitkä, mutta kiva päivä tulossa.

Positiivista ja iloista päivää myös teille jokaiselle!


tiistai 2. lokakuuta 2012

Täydellinen nahkatakki

Idieidieidie..... henki ei kulje. Avasin koneen ja siinä se oli. Unelmieni nahkatakki! Pituus, joka sopii äärettömän moniin asuihin ja tuo yläosa!!!!


Täydellinen : D
Tahtoo, tahtoo, tahtoo juuri tuollaisen. Muutenkin tuo asu on niiiiin.... no, sanon taas täydellinen, kun muuta ei tule nyt mieleen. Juuri sellainen asukokonaisuus, jossa viihdyn täydellisesti.
Ihana aloitus tälle päivälle.


Olen päättänyt, että tästä päivästä tulee erittäin "tuloksekas", koska moni asia "roikkuu" inhottavasti tällä hetkellä. Toivon sitä myös teille jokaiselle.




maanantai 1. lokakuuta 2012

Juhla-asun suunnittelua

Iltapuku on valmistumassa ompelijalla ja siitä pitäisi malliltaan tulla tällainen.

Toi yläosa tulee olemaan sellaista ruskeamusta kuvioista kangasta. Pikkasen sellainen "nahkamainen" kangas. Alaosa kevyen kevyttä mustaa sifonkia.
Jännittää... ensimmäinen sovitus on torstaina.

Kengiksi ajattelin leoavokkaitani, jossa on aikalailla samaa ruskeaa kuin puvun yläosassa.



Puvussa on siis tuota tumminta ruskeaa, mitä kengistä löytyy.

Kampausta olen vähän jo suunnitellut, mutta nyt en voikaan käydä Sannan luona teettämässä kampausta, vaan olen aivan toisessa kaupungissa jo edellisenä päivänä , joten minun on selviydyttävä aivan itse : /
ELÄMÄÄLAHDESSA.FI sivustolla on muuten läpileikkaus Sannan mulle tekemistä kampauksista vuosien mittaan. Käykää kurkkaamassa : D 

Mutta, käykö asuun kultaiset vai hopeiset korut?