keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

Vuosi on aivan kohta taputeltu ja sitten alkaakin uusi vuosi 2015. Kulunut vuosi ei ole ollut itselleni parhaasta päästä, mutta ei kai jokainen vuosi voikkaan olla. Tasapaino elämässä -yksi vallitsevia tosiasioita.

Katsoin kuvien kautta, mitä vuosi 2014 onkaan pitänyt sisällään ja tässä todella karsittu versio siitä.



Alkuvuosi meni opiskelujen ja pintaremontin kanssa. 




Pohdin elämääni todella paljon ja riisuin sen kaikesta turhasta pyrkien näkemään ja nauttimaan pikkuriikkisistäkin arjen asioista.



                                                  Aloin kiinnostua ruuanlaitosta uudella tavalla.


                      Pääsin sisälle kirppistelyn maailmaan ja tein vuoden aikana mahtavia löytöjä.



                                Rakastuin lopullisesti ja palavasti pellavatuotteisiin.



Rakastin ja tulin rakastetuksi.



Tein mahtavia matkoja ja nautin auringosta, sekä lämmöstä.



Harrastin liikuntaa löytäen siihen uusia, kivoja juttuja.



Syyskaudella olin mukana uusissa jutuissa, joista toivottavasti opin jotain tulevaa varten -kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää tai kuulostaa. Tosin joulupukki ei tuonut minulle edelleenkään kristallipalloa, joten...


Kulunut vuosi oli siis opiskelujen ja kantapäänkautta oppimisen vuosi jossa kuitenkin oli ne elämän perusasiat kunnossa ja läsnä eli rakkaus, terveys, koti, turvallisuus ja rakkaat.

Onnellista Uutta Vuotta teille jokaiselle! 
Se että jaksatte käydä lukemassa täällä höpinöitäni tekee minut erittäin iloiseksi. Suurkiitos siitä!

Palataan vuonna 2015.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti