tiistai 27. elokuuta 2013

Kirkasvalolamppu?


Huomaan alkaneeni valmistautua ja varustautua tänä vuonna tulevaan, pitkään pimeän kauteen hyvissä ajoin ja huolella :)
Minä, joka olen niin mustavalkoinen ihminen (siis värien käytössä), olin eilen kangaskaupassa etsimässä olohuoneeseen pientä väri-iloittelua parin tyynynpäälliskankaan muodossa.
Siitä myöhemmin enemmän (kunhan löydän sen o i k e a n kankaan)... mutta palatakseni varsinaiseen asiaan, niin todella herttainen kangasmyyjä alkoi kertomaan ja kehumaan jo vuosia käyttämäänsä kirkasvalolamppua. Pimeät vuodenajat olivat olleet hänelle yhtä nukkumista. Salkkarien alettua puoli kahdeksalta hänen oli pakko mennä jo nukkumaan. Lapset ostivat hänelle sitten lopulta lahjaksi kirkasvalolampun.


Hänen elämänsä pimeään aikaan on lampun myötä muuttunut täysin. Herättyään ja aamukahvia keittäessä, hän napsauttaa valon päälle ja luonnehti sitä kuin kesällä aamuauringoksi. Päivä lähtee valon jälkeen energisesti käyntiin ja hän käyttää sitä myös töiden jälkeen, jos ompelee tai tekee muita vastaavia hommia.
Olo ja elo on kirkasvalolampun jälkeen syys- ja talvikautena hänen mukaansa aivan erilaista, kuin viisi vuotta sitten, jolloin lamppua ei vielä ollut.



Onko siellä näytön toisella puolella ketään kirkasvalolampun käyttäjää? Olisi kiva kuulla enemmänkin käyttökokemuksia ja lisää valon tehosta. Onko siitä todella hyötyä?
Jos tätä joku lukee, niin pistäkää tietoa tulemaan.

Positiivista mieltä tähän päivään!
<3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti