perjantai 9. elokuuta 2013

Monacossa

Ranskan Rivieralla ollessa, halusimme ehdottomasti käydä tutustumassa myös Monacoon.
Pienen pieni, joka pitää sisällään niin paljon ja voi oikeastaan ensisilmäyksellä vain huokaista sanattomana hyyyyvin syvään ja antaa silmän levätä kaikessa eteen tulevassa.


Prinsessa Carolinen koti.


Prinsessa Stephanien koti.

Prinsessat asuvat siis vieretysten. Vain katu välissä. Eikä minkään muurien sisällä.

Kirkko, jossa 1956 vietettiin "vuosisadan häitä" ja jossa sijaitsee Ruhtinas Rainerin ja Cracy Kellyn viimeiset leposijat oli yllättävän idyllinen. Täältä muuten löytyy pieni video klippi Cracyn saapumisesta häihinsä ja itse seremoniasta.





Laskeuduimme välillä ylhäältä vanhasta kaupungista alas satamaan ja tsekkaamaan vielä kadulla näkyvät lähtöpaikat formuloille ja järjettömän kokoiset veneet (alukset) satamassa.

Parasta meren lisäksi on upeat, vanhat rakennukset, mielettömän ihana maiseman "kerroksellisuus".







 Aristoteles Onassisiksen alus.
Vuokrataan nykyisin yritysten käyttöön.

Se on perjantai ja tänään kokeilen uutta suolaisen piiraan reseptiä (kevyempi pohja) eli elämme jännittäviä aikoja.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti